TÄnään oli ensimäiset agilityn halliharjoitukset. Oli mukavaa olla suojassa tuulelta ja tihkulta valoisassa sisätilassa. Pieni halli on, joten aika lähekkäin siellä tehdään. Aloitettiin puolikkailla verkotetuilla kepeillä, ihan hyvää. Melkein vieressä treenasi cairniuros, jota Raikun olemassaolo selvästi otti pattiin, mutta Raiku ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota, sen saattoi ihan huoleti pitää vapaana. Cairni otti radallakin paineita Raikusta ja sitä piti vähän kouluttaa. Ohjaaja kysyi, saisiko Raikun haukkumaan. Että Raikun haukkumaan? No eipä helpompaa tehtävää voi antaa. Siinä se räyskäsi elämänsä halusta kun cairnia koulutettiin sietämään raikuhäiriötä.  Varsinainen rata oli kohtalaisen helppo, yksi valssi, yksi persjättö ja yksi päällejuoksu, muuten ihan tavallista pyöritystä. Vaan emäntäpä onnistui mokailemaan joka känteessä, alun valssikin piti tehdä kolme kertaa kun sekä ajoitus että paikoitus menivät aina pieleen. Päällejuoksu sen sijaan onnistui heti. Raiku teki ihan reippaasti, toistojakin. Joihinkin paikkoihin laitettiin namialusta palkaksi, siitä se aina innostui lisää. Ohjaaja kehotti kannustamaan Raikua radalla eikä vain käskyttämään. Huhhuh, sekin vielä :) Ihan kivat harkat, Raiku oli suurimman osan ajasta niin tohkeissaan, että molemmat korvat olivat pystyssä kuin ihan oikealla porokoiralla.

Raikun harkkojen jälkeen otin Aihkin hallin pihalla oleville kepeille. Sitä vimmaa ja vauhtia, jolla Aihki kepit teki! Kolmeen vuoteen se ei oe agiesteillä käynytkään, mutta siinä se vedätti keppejä kuin mikäkin bordercollie. Tuli ihan haikea olo siihen aikaan, jolloin Aihki vielä aktiivisesti harrasti Sitä vimmaa, millä Aihki parhaimmillaan teki, ei Raikusta kyllä löydy. Raiku tekee innokkaasti ja enemmän yhdessä, mutta ei koskaan niin intohimoiseti kuin Aihki. Tosin Raikussa on sitten ominaisuuksia, joita Aihkissa ei, kuten erittäin ystävällinen luonne ilman kaiken ylittävää aggressiivisuutta. Ehkä Aihkin vimma ja Raikun vimmaisuuden puute selittyvät juuri aggresiolla ja sen vähäisyydellä?