Aamulla Aihki teki taas pallotokoa - jokainen liike motivoitiin ja palkattiin pallolla. Tästä se tykkää, tehdä jokin temppu, josta palo lentää. Tokoilisi varmaan vaikka kuinka kauan. Maahanmenot, pysähdykset ja vaihdot nopeita ja tarkkoja. Aihkin aivoissa on narupallo.

Raiku oli tänään taas innokas, vain metsiköstä kuuluneet lasten kiljaisut saivat sen välillä hetkeksi herpaantumaan. Tehtiin ensin likkeestä maahanmenoa seramisesta ja ilman. Ensimmäistä kertaa päsin ottamaan monta askelta maahanmenon jälkeen ilman etä se nousi. Jotain edistystä sentään joskus. Kaukokäskyjä teki rauhallisesti, eikä namia enää ollenkan tarvita näkyvillä. Matkaa ei kannata vielä pidentä, sen verran epävarmoja sen kaukot kuitenkin ovat. Kaksi oikein hyvää noutoa palloalkalla, rivakka luoksetulo ja lopetettiin.

Illalla käytiin hukkaharkoissa etsiskelemässä. Aihki aloitti, maalimiesoli laavua vastapäätä olevalla mäellä. Lähetin Aihkin mäen vastakaisela puolela enkä sitä sitten enää nähnytkään. Kun olin melkein huipulla, sen haukku alkoi kuulua. Hetken aika se oli maalimiehen ympärillä pyörinyt enen löytämistä.

Raiku etsi laavun takana. Maasto oli puhdas, mutta siitä huolimatta se juoksi innokaasti, isoja ympyröitä palaten aina ilmoittautumaan. Kun oli ylitetty puro, se sai jäljen hajun ja katosi kovaa vauhtia. Haukkua maalimiehen piti vähän kannustaa, mutta hyvin jälken jäänyt etsintäpartio perille löysi.

Harkkojen jälkeen autolle mentäessä koirat olivat irti metsätiellä. Yhtäkkiä ne ottivat kovan spurtin tietä eteenpäin. Huusin seis ja Aihki pysähtyi, mutta Raiku oli jo ehtinyt mutkan taakse. En enää huudellut, sinne jonnekin teinipojan metsäparatiisiin sen ajatttelin menneen, ja turha silloin on huudella. Tultiin mutkaan ja siellä Raiku seisoi, keskellä tietä, niille jaloilleen pysähtyneenä! Ihmeitten aika ei ole ohi...