Vaikka Raikun tokokoulutus on vähän on-off -pohjalla näin pimeinä ja kylminä iltoina, Raiku kyllä päivittäin harjoittelee elämään sivistynyttä elämää. Kunnon koirakansalaisen taitoihin kuuluu kaiken vastaantulevan, takaa ohittavan ja sivuilla liikkuvan, ääntelevän ja tuoksuvan ohittaminen kuin ilmaa vaan. Aihkille ongelmia ovat tuottaneet vain toiset urokset, mutta seitsemässä vuodessa kovapäinenkin kulmakunnan kunkuksi itseään luuleva uros oppii, että pakko on vaan mennä ohi tai emäntä suuttuu. Aihki ei ole jurikaan kiinnostunut vieraista ihmisistä, joten ne saavat kulkea ihan rauhassa (kunhan eivät yritä Aihkin karvoille). Suurin osa Aihkin lenkeistä menee nokka tiiviisti maassa.

Raiku sen sijaan tykkää ihmisistä, se tykkää ihmisistä oikein kovasti. Sitä hämmästyttävät sauvakävelijät, pyöräilijät, hiihtäjät (aivan erityisesti), lastenvaunut, traktorit, you name it. Sitä on opetettu menetelmällä 1) emäntä havaitsee ryhmän päiväkotilapsia lähestyvän edessä 2) nyrkki täyteen nameja 3) Raikun nimen iloista toistamista ja namien heiluttelua nokan alla 4) Raiku ottaa kontaktin, lapset ohitetaan syöttäen nyrkillinen nameja (5) Aihki tunkee suunsa samaan nyrkkiin ...). Sama kaikkien muitten maailman ihmeellisten ilmiöitten kanssa, joista koirat luonnollisesti vaikeimpia, etenkin flekseissään poukkoilevat ja räyhäävät pikkukoirat, jotka saavat Aihkinkin melkein unohtamaan oppimansa. Nyt puolen vuoden jälkeen, monta kertaa päivässä toistuneen oppitunnin jälkeen parina aamuna tällä viikolla Raiku on bongannut sauvakävelijän tai vastaavan edessä ja ottanut itse kontaktin! Toivonkipinä

Toinen arjen haaste Raikulla on herkkähaukkuisuus. Aihki ei ole koskaan sisällä tai omalla pihalla haukkunut (harrastuslajeissa sitten sitäkin enemmän), mutta Raikun reaktio melkein asiaan kuin asiaan on haukku. Se komentaa, kiukuttelee, varoittaa ja leikkiin haukkumalla. Tässä asuinympäristössä se ei käy. Nyt Raiku on oppinut, että ruokaa ei saa ellei ole hiljaa. Ulkona se vaikenee kolme kertaa neljästä kun menee sanomaan Loppu, tai jos se ei auta, huutaa "nakkia", jolloin se lähtee korvat lepattaen rynnistämään sisälle ja jääkaapin eteen. Kauhulla kuitenkin odotan, milloin se keksii mennä haukahtelemaan pihalle vain nakkia saadakseen...

Metsälenkeillä Raiku juoksee aina vapaana. Sen liikkumasäde on paljon Aihkin retkiä pienempi. harvoin se on puoltakaan minuuttia näkymättömissä. Jos onkin, tulee yleensä ensimmäisestä kutsusta kovaa vauhtia takaisin. Joitakin kertoja se on lähtenyt isojen koirien kanssa jänisjahtiin ja aina tullut ensimmäisenä, paljon ennen esimerkiksi Aihkia. Aivan viime viikkoina sen etäisyys on kuitenkin alkanut pidentyä, se juoksee kauemmas ja lujempaa, mutta on ainakin vielä aina heti tullut kun on kutsuttu. Paitsi jos sillä on jokin saalis kuten jäniksen tai linnun raato tai vastaava,  tai jos se on tavannut muista koiria.

Ruokailussa kotona on päästy normaaliin järjestykseen. Otan Aihkin kupin tiskipöydältä, sanon molemmille istu, vien kupin Aihkin ruokanurkkaan, menen takaisin koirien luo ja annan Aihkille luvan mennä kupille. Koko tämän ajan Raiku istuu Aihkin vieressä, ei ryntäile sen kupille eikä haukahtele. Sitten Raiku laitetaan vielä kauemmas istumaan, kuppi viedään sen nurkkaan ja katsottuaan silmiin se saa luvan mennä syömään. Kuitenkin kaiken tämän viivytyksen jälkeen sen kuppi on aina tyhjä ennen Aihkia. Raiku rrrakastaa ruokaa!