Tänään oli taas agilitykurssipäivä. Tunti aloitettiin tekemällä yksittäisesteenä rengasta, missä ei mitään ongelmaa, sitten A-estettä, jossa ongelma oli alastulokontakti. Raiku on kiipeilyhullu ja se painatti A:ta sellaisella draivilla, että pysähtyminen oli melkein mahdotonta huolimatta maassa odottavasta namikupista. Ehkä ongelmaa selittää myös se, että Raiku on viime aikoina tehnyt aika paljon a:ta pk-noutoliikkeenä, ja siinähä mitään alastulolle pysähtymisiä ei ole, pikemminkin päinvastoin. Keinullakaan ei ollut ongelmaa, siinä pysähtyminenkin onnistui ihan kohtalaisesti. Itsenäisesti harjoiteltiin myös lähettämistä kiertämään hyppyä, se onnistui tietenkin kun maahan hypyn taakse jätettiin nami. Lopuksi tehtiin taas hypyistä ja putkista koostuva pieni rata neljän esteen pätkissä, jokaisen pätkän jälkeen vinkulelu lensi. Raikulla olikin ehkä kontaktiesteiden innostamana oikein hyvä meno, jokainen neljän esteen sarja meni reippaasti ja oikein vaikka niissä kaikissa oli kummallisia hyppykulmia ja rinnakkaisia esteitä, valsseja ja kiertoja. Emännän piti harjoitella myös takaakäännöstä ja sepä olikin vaikeaa, mutta lopulta suoritus kelpasi ohjaajalle ja peräti toimi Raikunkin kanssa. Viimeinen pätkä tehtiin hetsaamalla niin että ohjaaja piti Raikua pannasta (mikä kyllä selvästi ahdistaa sitä) ja emäntä houkutteli sitä radalle vinkulelulla. Toimi hyvin, Raiku teki jo ihan oikealla vauhdilla viimeiset neljä estettä. Sen tämänpäiväisestä agilityinnosta kertoo sekin, että kaksi kertaa sillä oli toinen korva pystyssä ennen radalle lähtöä - pettämätön mielialamittari :)

Aamulenkin yhteydessä vähän tokoiltiinkin. Tarkoitus ei ollut. Tultiin kentälle ja Raiku painatti suoraan ojanpohjalle jatkamaan pitkäaikaista kaivuutyömaataan. Aihki asettui heti kulkemaan seuraamisasennossa, siis kerjäämään nameja. Kun Raiku oli saanut päivän urakkansa valmiiksi, sekin ilmaantui pomppimaan ympärille. Siispä päätettiin tokoila. Laitoin Raikun ensin tolppaan, mitä se protestoi pontevasti Maailman Vääryytenä. Tehtiin Aihkin kanssa seuraamista, jääviä, luoksetuloa ja kaukoja ja heiteltiin palloa. Aihkin jälkeen Raiku pääsi tolpasta ja aloitettiin seuraaminen, joka alkuun oli aivan mahdototat pomppimista mutta rauhoittui vähitellen oikein hyväksi seuraamiseksi, hyvässä kontaktissa. Muutaman pätkän jälkeen jäävät jotka nopeita, ja vieläkin seuraamista eikä sen kontakti ja into vähentyneet ollenkaan. Palkaksi heiteltiin palloa, mikä useimmiten ei Raikua innosta, mutta nyt se oli siitäkin tosi tohkeissaan. Kun lopetettiin oli jo vähän kiire ja päätin jättää yhteisriehumiset väliin. Ei onnistunut. Aihki jäi ensin keskelle kenttää hyvin järkyttyneen näköisenä, ei tullut matkaan kutsuista huolimatta. Raiku tuli, mutta hyppi ympärillä koko ajan. Sitten näin, kuinka Aihki juoksi ympäri kenttää häntä viuhuen etsimässä palloa, jonka minä sen mielestä aivan varmasti sittenkin olin heittänyt kentälle, eihän muu ollut ollenkaan mahdollista. Se oli niin liikuttava että ei auttanut kuin palata ja alkaa heitellä Aihkille palloa ja Raikulle keppiä. Rituaaleista ei pidä poiketa, mistä sitä koiraparka muuten tietää, että maailma on edelleen oikealla radallaan.