Tänään jälkeiltiin mukavassa sekämetsässä puolivälissä Kiihtelysvaaraan Nukan, Unan ja emäntiensä kanssa. Raikun jäljelle ohjeeksi annetiin paljon kulmia ja neljä purkkia keppeineen. Jälki vanheni ehkä puolitoista tuntia ja sillä välillä tehtiin esineruutua. Ruutu on noin 40 metriä syvä ja parikymmentä leveä. Oikeassa takalaidassa oli puinen kynä, vasemmassa Nukan lelu. Ensin Raiku pyöri etureunassa, sitten eteni haistellen kohti takareunaa ja sitten näin kuinka sen takapuoli alkoi vispata. Kehuin ja huusin tuomaan. Sieltä se tuli kovaa vauhtia kynä suussa, tosin pudotti sen noin viisi metriä ennen luovutusta, joten haetutin uudestaan ja sieltä se nousi ja tuli käteen. Toiselle esineelle se ei ymmärtänyt lähteä, jäi pyörimään ruudun etureunaan. Esinettä käytiin vähän heilutttamassa ja sitten se lähti kovaa vauhtia. Esine oli Nukan lelu ja kymmenen sekuntia se jälleen arpoi mitä sille tekisi, mutta sitten lähti tuomaan kovaa vauhtia käteen asti. Aihki puolestaan eteni aika huonosti, piti lähettää monta kertaa ja velä ruudussa kehottaa etenemään. Kyllä se esine sieltä sitten löytyi ja palautushan ei Aihkille ole ongelma.

Esinerutujen jälkeen lähdettiin jäljelle. Jäljellä oli muutamia merkkejä ja heti kättelyssä typerä ohjaaja alkoi taas niitä etsiä ja yriti ohjaila koiraa - onneksi jäljen tekijä muisti alun ja sanoi koiran menevän oikein. Kulmia oli neljä - viisi aika lähekkäin ja ne Raiku selvitti ihan kuin ei mitään. Purkeille se pysähtyi häntää vispaten. Jäljen lopussa oli kaikenlaista kulmaa ja mutkaa ja taas ohjaaja yritti estää Raikua etenemästä oikeaan suuntaan, mutta uskoi kun koira ilmaisi purkin. Ihan lopumetreillä Raiku vähän sekaantui mutta nosti jäljen udestaan ja saapui palkkapurkille. Miloinkahan ohjaaja oppisi, että jälki löytyy koiran nenän, ei ihmisen silmien ja järkeilyn avulla?

Aihki sai etsiä Unan jäljelle jäänyttä purkkia. Ihan tarkkaan kukaan ei enää muistanut missä jälki oli kulkenut, joten AIhki lähetettiin vähän sinnepäin. Yksi jälkimerkki puuhun oli jäänyt ja sitä arvailtiin jäljen kulkua. Aihki juoksenteli ihan muualla ja katosi aika pitkäksi akaa. Huusin sitä tiukkaan ja sieltä se juoksi, kymnemsenttinen keppi suussa. Purkin päällä ollut keppi? Emäntä ei taaskaan uskonut että se olisi ollut oikeilla jäljillä mutta Aihki lähti uudestaan samaan suuntaan. Seurattiin sitä (emäntäkin muiden ihmisten painostuksesta) ja se johdatti meidät purkille, jonka kannen se oli onnistunut avaamaan ja tietenkin syönyt herkut, sitten ottanut kepin löydettynä esineenä ja tuonut sen iha noikeaoppisesti. On aika ihmeellistä huomata, miten kokeneella vanhemmalla koiralla riittää ongelmanratkaisutaitoja :) .. ja miten sitä ei vaan itse mitenkään opi koirinsa luottamaan...