Mentiin tänään Kiihtelysvaraan päin jälkeilemään. Koko ajan satoi pehmeästi (ja inisijöitä oli enemmän kuin laki sallii), jälkeä tehtäesä ja ajettaessa. Raikun jäljelle katkottiin kuusi märkää keppiä tien varresta. Jälki vanheni noin puolitoista tuntia Se kulki kuusimetsässä ensin rinnettä alas, sitten ylös tien viereen, vähän matkaa tien vartta, taas alas ja lopulta vielä ylös päättyen tiehen. PItuutta ehkä noin 600-700 metriä. Jäljellä oli kuusi keppiä eikä muita merkkejä kuin aloitus- ja ja loppumerkki, ja jäljen tekijä vakuutti että ei muista jäljen kulkua, joten oltiin sitten ihan Raikun jäljestyksen varassa. Jälki alkoi pusikon vierestä joten otettiin ihan lyhyt jana. Raiku nosti jäljen ihan muina koirina. Se ajoi reipasta vauhtia, pariin otteeseen meinasi vähän kiihtyä, mutta kaikkineen varmaan oikein ihanteelinen vauhti. Ainoa kohta jossa se hämääntyi oli kun tultiin tien laitaan, se olisi lähtenyt etsimään jälkeä tien toiselta puolelta. Mitähän hienoa siinäkin on. Sen jälki on kerran ylittänyt tien ja nyt se olettaa, että näin käy aina tien varteen tultaessa. Lähti kuitekin ajamaan tien laitaa kun ei päässyt toiselle puolelle. Ihan täydellinen suoritus ei ollut, yksi keppi jäi nousematta eli viisi keppiä meillä oli kun lopetettiin, mutta se ajoi hyvin keskittyneesti. Yhden kepin ohi se ensin meni puolisen metriä, mutta palasi itse takaisin ja nosti sen sitten. Joissain kohdissa alamäkeä se selvästi tarkasteli vähän laajemmalta, liekö se yksi keppi johonkin sellaiseen jäänyt.

Aihki etsi taas Nukan jäljeltä purkkia ja sieltähän se löytyi haukkuilmaisulla. Se on aina niin huvittavan tärkeänä.