Tein Raikulle jäljen heinikkoiseen koivikkoon, jossa matkan varrelle yllättäen tuli muutama kaatunut runko. Jälki oli suora ja ihan alussa nameja kohtuullisen tiheään, keskellä vähemmän ja lopussa taas enemmän. Jälki vanheni kolme varttia, missä välissä jonkun verran satoi. Raiku ajoi jäljen aivan oikein ja pyörimättä, mutta vauhtia oli taas aika lailla. Lopun namipurkki löytyi ja häntä viuhuen se niitä namejaan söi. Alkaa kuitenkin olla viimeisiä jälkiä tälle vuodelle, sitä vauhtia illat pimenevät eikä päiväsaikaan koskaan ehdi jälkien kanssa värkätä.

Tokossa on harjoiteltu luoksetuloa: lyhyeltä matkalta eteen istumista. Alkuun Raiku tuppasi tulemaan vinoon, ikään kuin se olisi puolittain ollut menossa perusasentoon. Nyt se alkaa tulla suoraan ja tarpeeksi lähellekin.