Tänä aamuna tehtin vähän tokoa. Tämä johtui siitä, että molemmat koirat alkoivat vuoronperään ja yhtäaikaa tarjoilla perusasentoja kun tulimme lenkillä nurmikentälle. Onneksi pallo sattui olemaan taskussa niin voitiin jotain tehdä vaikka aikaa ei olisi ollutkaan.

Raikun kanssa päätin tehdä seuraamisia ja maahanmenoja. Tehtiin seuraamista palloavusteisesti, pallo joko vasemmassa kainalossa tai oikeassa kädessä. Molemmilla tavoilla Raiku seurasi hyvin kontaktissa, mutta molemmilla tavoilla myös väljensi paikkaa. Yhdellä lisäkäskyllä se kuitenkin älysi palata jalan viereen, ja siitä sitten aina heti palkkana pallon repimistä. Palloavusteisesti myös maahanmenoja, ei mitään ongelmaa. Tehtiin kumpaakin lennosta ilman perusasentoja, Raikun viretila selvästi nousi. Vähän kaukokäskyjä, nyt malttaa tehdä jo useamman siirtymän odottaessaan takapalkalle pääsyä.

Aihkin kanssa tehtiin pitkä seuraaminen, se kun tällä kertaa oli todella hyvässä kontaktissa ja innokas. Palkaksi pallo lensi. Kun pallo oli kehissä, maahanmenot ja kaukoksäkytkin täsmällisiä ja nopeita. No, onhan se nyt jo vuosia nähty, että Aihki tottelee palloa, ei ihmistä.

Lopuksi taas heiteltiin Aihkille palloa, Raikulle keppiä. Tässä leikissä Raikun palautukset ovat räjähtävän nopeita ja keppi isketään käteen sellaisella innolla, että pitää käsiään varoa. Näissä tilanteissa kepistä taistellessaan Raiku alkaa nykyään kiihtyä niin, että sen silmiin tulee enemmän kuin innostuksen kiihko ja murina alkaa muistuttaa todellista taistelua. Kapin saa sen suusta vain tarttumalla pantaan.  Pitäisiköhän sitä jo ruveta hillitsemään? Tosin se palautuu kuin sormia napsauttamalla samalla hetkellä kun sanoo loppu ja laskee kepin maahan. Aihki sen sijaan jää kiljumaan palloaan vielä kohtalaiseksi ajaksi lopettamisen jälkeenkin. Ne ovat kyllä varsin erilaisia koiria, niin sukua kuin ovatkin.