Tänään taas jälkeiltiin Nukan ja emäntänsä kanssa Mustalahden maastoissa. Ennen jälkeä tehtiin esineruutua. Raiku sai katsella ruudun tekoa ja niinpä ensimmäisellä lähetyksellä se ampaisi ruutuun, löysi esineen helposti ja toi ripeästi. Toisellekin lähti, tosin sellaista kävelyvauhtia, eteni takarajalle asti mutta ei löytänyt esinettä. Tuli takaisin ja sitten ei enää edennyt muutamaa metriä enempää. Piti käydä ruudussa näyttämässä esinettä, ja sitten se olikin salamana tuotu Aihki puolestaan  eteni tasaista vauhtia esineelle, otti suuhun ja toi samaa tasaista vauhtia. Toinen lähetys, samanlainen toiminta. On se Aihki vaan niin luotettava.

Raiku jälki kulki mäntymetsikössä, kuusi keppiä, pituutta 150, ehkä. Jäljen nostossa taas haahuilua, mutta sitten lähti ajamaan. Ihan alussa se selvästi kadotti jäljen, kiihdytti vauhtiaan, mutta ennen kuin ehdin ottaa pois väärästä suunnasta se itse kääntyi ja lähti etsimään jälkeä, minkä sitten muutaman metrin päästä löysikin ja siihen sattui keppikin sopivasti. Sitten se ajoikin tarkasti, muutamia kertoja tarkisteli vähän laajemmalta, mutta koko ajan keskittyneenä. Keppi toisensa jälkeen nousi. Loppukeppi oli keskellä vanhaa metsäautotietä ja sen ohi se sitten meni, jatkoi jäljestämistä jäljentekijän poistumisjälkeä, mikä huomattiin liian myöhään. Kun tultiin tien varteen tehtiin hätäratkaisu ja jäljentekijä otti maasta uuden kepin, laittoi sen maahan ja Raiku otettiin vähän taaksepäin ja siitä se nosti kepin ja sai loppupalkan. Kaikki muut kepit kyllä nousivat. Oli mukava huomata miten se itse korjasi virheitään jäljellä ja teki koko ajan töitä ilman lannistumista.