Joensuun seutu pullistelee tateista ja tatien poimijoista. Mentiin jäljkiä tekemään Kiihtelysvaaraan päin, metsätielle, jonka molemmin puolin oli oikein kaunista männikköä. Kun aloitettiin nähtiin kauempana metsän toisessa laidassa tatinpoimijoita, mutta tehtiin jäljet silti. SItten ajettiin rantaan kahveilemaan ja esineruutun, jossa Raiku ei tehnyt juurikaan mitään, Aihki etsi huolellisesti. Mikälie Raikun esineruutuun mennyt, täytyy varmaan aloittaa alusta. Sitten lähdettiin jäljille ja kun käännyttiin metsätielle, siitä lähti auto. Nukan piti ajaa jälkensä ensin, mutta heti ensimmäinen namipurkki oli kerätty pois kuleksimasta, eli jäljellä oli selvästi kuljeskeltu. Raikun jälki kulki jonkin matkaa kauempana tien alusta. Jäljen nosto oli vaikeaa, Raiku pyöri ja pyöri, ja niinhän siinä heti olikin juuri peratun tatin jäännöksiä. Raiku sai sitten jäljestä kiinni ja lähti etenemään, kunnes tultiin seuraaville tatin jäännöksille. Siinä se pyöri ja ihmetteli aikansa, mutta jäljentekijän muistijälkien opastuksella se löysi kuin löysikin oikean jäljen, koska siitä heti nousi keppi. Jatkettiin jonkin matkaa, kunnes se taas sekaantui, mutta sinnikkäästi etsimällä nosti jäljen uudelleen. Jälki kulki kohti metsätietä ja ylitti sen. Ylityskohdassa se jäi tielle haistelemaan, siitä oli selvästi kuljettu moneen kertaan. Se nosti kuitenkin jäljen tien laidasta , ajoi vähän matkaa ja taas tultiin kuljettuun kohtaan. Raiku alkoi jo vähän turhautua, kerran kieri maassa, kerran nosti jalkaa, mutta niin se vaan vielä jäljenkin nosti ja ajoi loput parikymmentä metriä ilman ongelmia. Kuudesta kepistä nousi neljä, joten kyllä se suurimman osan aikaa ihan jäljellä oli. Jäljen pituus oli ehkä noin 200 metriä, aika urakan Raiku teki kaikkien tattiharhojen seassa. Täytyy yrittää tehdä seuraava jälki ihan helppona ja tavallisena perusjälkenä ilman mitään kommervenkkeja. Ehkä ne tatitkin jo kohta lopettavat kasvunsa.