Vähän laiskasti on tullut treenatuksi viime aikoina. Kentillä täytyy tarpoa lunessa ja sormet ja varpaat jäätyvät pakkasessa. Pari kertaa on kuitenkin käyty koirakentällä tarpomassa ja palelemassa. Tehty mitä nyt vähän voi tehdä: seuraamisia, jotka lyhyinä patkinä menevät useimmiten ihan mukavasti, jääviä ja hyppyä ja hyppynoutoa. Raiku on innokas, mutta vähän lyhyt pinna sillä vielä on. AIhki-ukki sen sijaan tekee vaikka kuinka kauan, vaikka kuinka kauan ja vieläkin, jos vain pallo välillä käväisee näkyvissä. Sen kanssa on kyllä mukava treenata - se osaa ja tekee, sitä voi (ja täytyy!) komentaa ilman että se ottaa pulttia kuten herkkätunteisempi tyttärenpoikansa. Ihan en Raikun sielunelämästä ole vielä päässyt perille, välillä se tekee ihan hirveällä innolla ja riehunnalla, sitten se yhtäkkiä saattaa laittaa stopin. Mutta kyllä se koko ajan edistyy, edistyisi varman vähän nopeammínkin jos edes vähän useammin treenattaisiin. Jospa sitten kun kevät tulee?

Kotona on sinnikkäästi treenattu noutokapulan pitämistä. Nyt ollaan edetty patukasta kapulaan, ja pitoaikakin on hetken pidentynyt. Muutaman kerran se on ihan hyvin nostanutkin kapulan maasta ja mennyt istumaan, vähän kauas tosin. Ja vähän se mählää kapulaa. Parilla lenkillä on etsitty omaa tunnaria, siinä lajissa Raiku päihittää Aihkin mennen tullen. Aihki etsii edelleen - ja varmaan koko lopun ikänsä  silmillä, Raiku nenällä ja tulos on sen mukainen

Rauha on onneksi ollut maassa taas pari vikkoa. Uusi vuosikin meni hyvin, alkuun Raiku istui ikkunan edessä ihmettelemässä pauketa ja välähdyksiä, sitten meni nukkuman. Illalla käytiin normaali lenkki Jaamalla, ja jos ei ollut mitään mielenkiintoista, Raiku muutaman kerran haukuskeli raketeille, mutta lopetti heti kun kutsuin sen luokse. AIhki ei paukuista välitä vaikkei laukausvarma luonnetestissä ollutkaan. Hyvä näin, ei ole Raikukaan laukauspaniikkinen :)