Lumet ovat suunnilleen sulaneet, joten suunnattiin Jaamankankaalle aloittamaan jälkikausi. Tein Raikulle jäljen mäntymetsikköön, joka oli täysin kuivaa ja aika kovaa alustaa. Jäljelle viisi keppiä, pituutta ehkä vähän vajaa sata metriä, pari kulmaa ja kaartelua. Alueella oli useita vanhoja polunpohjia, niitten kohdille ja vähän sinne sun tähhe laitoin namejakin. Jälki vanheni kolme varttia, sitä ennen vähän lenkkeiltiin ja tehtiin myös esineruutu. Ruutu oli noin 40 metriä syvä, parikymmentä leveä ja yksi esine kummassakin takakulmassa. Raiku meni ensin, juoksi täysillä takarajalle, nosti esineen ja toi samaa vauhtia. Olisi pitänyt lopettaa siihen, mutta lähetin toisen kerran. Eteni vähän hitaammin mutta ihan hyvin haistellen. Noin metrin päässä esineestä matka kuitenkin tyssäsi johonkin hajuun, jota piti haistella, nuolla ja tonkia. Kutsuin takaisin ja kävin näyttämässä esinettä. Lähetin uudestaan, meni vähän matkaa, pysähty, katsoi ja uudella kehotuksella sitten täyttä laukkaa esineelle ja takaisin. AIhkilla etsitettiin vain yksi esine, se eteni risteillen ruudun sivulaitoja ja sai esineestä hajun jo aika kaukaa, sen oikein näki.

Janalla Raiku oli hyvin keskittynyt ja eteni nuuhkien. Kun tultin jäljelle se jotenkin hämääntyi ja jäi vähäksi aikaa siihen pyörimään. Nosti kuitenkin jäljen ja sitten se jäljesti rauhallisesti ja tarkasti ja malttoi syödä namitkin. Kolme ensimmäistä keppiä nousivat hienosti, neljännen ohi olisi mennyt mutta kun en päästänyt ilmaisi senkin. Viides keppi nousi taas hyvin ja loppupalkalle tultiin reippaasti. Ihan kiva jäljen aloitus vähän haastavassa maastossa, parasta tietenkin, että kepit olivat edelleen muistissa :)
Aihki sai tavan mukaan etsiä namipurkkia Unan jäljeltä. Se juoksenteli jälkialuetta edestakaisin, jäljesti aika pitkään takajälkeä ja sitten kului löytöhaukku männyn juurelta. Kyllä se oli polleeta löydettyään namipurkin metsästä.